Haluatko tiedon uusimmista ammattikirjoista ja tarjouksista? Tilaa uutiskirjeemme.

Jumiutuva oppilas tarvitsee aikuisen tukea

Kirjoittanut: Maria Matilainen - 7.3.2023

Lapsi tai nuori voi jäädä jumiin ajatukseen, tekemiseen tai tunteeseen. Yhteistä kaikille jumeille on se, että oppilaalla ei ole muita keinoja toimia siinä hetkessä. Jumiutuminen kertoo meille aikuisille siitä, että vaatimukset ylittivät juuri lapsen kognitiivisen kyvyn toimia joustavasti. Hän on kipeästi vailla aikuisen tukea ja aikuisen tarjoamaa säätelyä. Kun oppilas on umpikujassa, aikuisen tehtävä on etsiä reitti ulos. Aikuisen tehtävänä on ikään kuin tuoda näkyväksi näkymättömät askeleet, joilla tilanteesta päästään eteenpäin. Kiihtyneessä tai lamaantuneessa mielentilassa aivoissa on hälytystilanne. Yhteys etuotsalohkon järkevän ajattelun osiin ei ole auki, ja siksi oppilas ei pysty toimimaan tilanteessa aikuisen näkökulmasta järkevästi.

Tunteeseen liittyvä jumiutuminen

Tunteeseen jumiin jäädessään oppilas jää usein kiinni johonkin vaikealta tuntuvaan ajatukseen. Kyseessä voi olla esimerkiksi harmituksen tai pettymyksen tunne. Silloin auttaa parhaiten oppilaan tunteen äärelle pysähtyminen. Alkuun ei tarvita edes sanoja vaan rauhallista läsnäoloa. Hetken kuluttua tunnetta voi lähteä arvelemaan ja sanoittamaan: ”Huomaan, että sinua taitaa harmittaa nyt tosi kovasti. Johtuukohan se tästä matikan kokeesta?” Tässä kohtaa oppilas monesti nyökyttää tai pudistaa päätään. Jos hän ei vielä lähde mukaan keskusteluun, jatkan usein ääneen puhelua ja arveluani. Tunnejumeissa auttaa parhaiten myötätunto ja ymmärtäväinen suhtautuminen.

Ajatukseen liittyvä jumiutuminen

Ajatukseen jumiutumisessa oppilas saattaa toistaa ja jankata samaa asiaa yhä uudelleen. Hän ei pääse yli siitä, mitä on mielessä, ja ajatuskela on ikään kuin juuttunut paikalleen. Tässäkin tilanteessa saattaa auttaa oppilaan kokemuksen validointi: ”Huomaan, että tuo riitatilanne jäi vaivaamaan sinua, kun puhut siitä uudelleen ja uudelleen. Oliko siinä vielä jotain, mitä täytyisi selvittää?” Joskus myös ajan rajaaminen visuaalisen kellon tuella voi auttaa: ”Huomaan, että jäätiin jumiin tähän juttuun. Puhutaan tästä teemasta vielä 5 minuuttia ja sitten puhutaan 7:n kertotaulun harjoittelusta.” Seuraava aihe kannattaa valita jo valmiiksi, jotta tiedetään, mitä kohta siirrytään käsittelemään. Toisinaan oppilasta voi tukea sekin, että tärkeä ajatus tai asia kirjoitetaan paperille muistiin.

Käyttäytymiseen liittyvä jumiutuminen

Käyttäytymiseen jumiutumisessa lapsi tai nuori saattaa toistaa saman tekemistä. Oppilas ei ikään kuin pääse eteenpäin seuraavaan tekemiseen. Joskus oppilas saattaa esimerkiksi jäädä jumiin, kun pitäisi siirtyä paikasta toiseen. Usein näissä tilanteissa ajan antaminen ja tilanteen sanoittaminen auttavat. Annettua aikaa voi havainnollistaa esimerkiksi visuaalisen kellon avulla. Kelloon laitettu muutama minuutti antaa oppilaalle mahdollisuuden hengähtää. Seuraavaa askelta tukeakseen aikuinen voi esimerkiksi lähteä piirtämään ja juttelemaan rauhallisella äänellä toiminta- suunnitelmaa tästä eteenpäin.”Kun viisi minuuttia on mennyt, sitten lähdetään yhdessä liikuntatunnille. Haluatko, että autan sinut lattialta ylös, vai haluatko nousta mieluummin itse?” Näin oppilaalle voidaan luoda mallia siitä, miten hän pääsee tilanteesta eteenpäin ilman pelkoa kasvojen menettämisestä.

Joskus käyttäytymisen jumin takana voi olla myös esimerkiksi pakko-oireinen häiriö. Silloin lapsen toistaman käyttäytymisen, esimerkiksi kirjojen reppuun laittamisen ja pois ottamisen taustalla onkin pakkoajatus ja sitä seuraavaa ahdistuneisuus, jota hän yrittää kompensoida pakkorituaalia tekemällä. Pakko-oireiden hoito on oma teemansa, ja siihen tarvitaan usein asiaan perehtyneen terveydenhuollon ammattilaisen apua.

Lähde:
Maria Matilainen
Neurokirjon oppilas
Opettajan ja ohjaajan työkalupakki

TILAA KIRJA.

Artikkelin avainsanat:

jumiutuminen, neurokirjo, neurokirjon oppilas, jumitilanne

Arkisto:

2024

Syyskuu

Elokuu

Toukokuu

Huhtikuu

Maaliskuu

Helmikuu

Tammikuu

2023

2022

Joulukuu

Marraskuu

Lokakuu

Syyskuu

Elokuu

Toukokuu

Huhtikuu

Maaliskuu

Helmikuu

Tammikuu

2021

Chat - Asiakaspalvelija on paikalla

  • Hei, miten voin auttaa? Kirjoita kysymyksesi alla olevaan laatikkoon ja paina lähetä.