Tunnelämpömittari avuksi tunteiden säätelyyn

Tunnesatukirjat oppimateriaalina
Alkuopetuksen opettajana olen viime aikoina innostunut tunnesatukirjoista. Ne ovat mainioita työkaluja tunnetaitojen harjoitteluun ja tarjoavat usein valmiin oppimateriaalin, jonka voi heti ottaa käyttöön. Satujen avulla vaikeitakin asioita ja aiheita on helppo ottaa puheeksi ja lapset oppivat huomaamatta. Näin on myös Fanni-tunnetaitosarjassa. Sarjaan kuuluu tällä hetkellä viisi kirjaa ja tunnetaitokortit.
Alun perin tutustuin sarjaan Fanni ja ihmeellinen tunnelämpömittari -kirjan kautta. Tässä kirjassa oli mainio tunnelämpömittari, jonka avulla lapset voivat oppia mittamaan tunteidensa voimakkuutta. Tämän otin heti luokkaani käyttöön. Nyt tutustuin sarjan kolmeen muuhun kirjaan.
Fanni ja suuri tunnemöykky -kirjassa harjoitellaan tunteiden tunnistamista ja nimeämistä. Lisäksi lapsi oppii mitä hyötyä tunteista ja miten niitä voi ilmaista rakentavalla tavalla. Fanni ja rento laiskiainen tutustuttaa lapsen stressin säätelyyn ja rentoutumiseen. Kirjassa Fanni kaveruksineen kokeilee erilaisia stressin säätelyn keinoja. Fanni ja levoton liikeri -kirjassa opetellaan säätelemään omaa tunnetilaa ja harjoitellaan rauhoittumista kehollisin keinoin.
Sarjan kirjoissa on tarinan lisäksi tietoa tunnetaidoista sekä harjoituksia lapsen kanssa tehtäväksi
Kaikissa kirjoissa seikkailee Fanni-norsu äitinsä kanssa, sekä Fannin kaverit: leijonan ja tiikerin poikanen Ralf sekä joutsenkaksoset Lilli ja Lenni. Kaverukset kohtaavat yhdessä tunteita herättäviä tilanteita ja ratkovat niitä aikuisten opastamina. Tarinaa säestää ilmeikäs kuvitus, josta tunteet erottuvat lukijalle.
Jokaisen sadun lopussa on aikuiselle useampi sivu tietoa tunnetaidoista yleisesti sekä kirjan teemaan liittyvää joka kirjassa vaihtuvaa tietoa. Tämä osio on erityisen hyödyllinen, sillä aikuinen voi käyttää osion tietoa harjoitellessaan lasten kanssa kirjan tehtäviä. Esimerkiksi rauhoittumisteemaisen kirjan lopussa kerrotaan kehon ja tunteiden yhteydestä ja lapsen vireystilasta sekä listataan kehollisia rauhoittumiskeinoja. Stressiä käsittelevässä kirjassa taas eritellään todella hyvin lapsen stressin oireita ja syitä, sekä miten aikuinen voi näihin reagoida. Tieto-osiot ovat mielenkiintoisia ja tuovat ainakin itselleni uutta tietoa.
Tieto-osion jälkeen on tehtäviä. Jokaisessa kirjassa on useampi tehtävä lapsen tai lapsiryhmän kanssa tehtäväksi. Tehtävissä keskustellaan, pohditaan ja syvennetään sadussa esiin tullutta tietoa, harjoitellaan sadussa esiintyneitä keinoja tai valmistetaan materiaalia, mikä tukee lapsen tunnesäätelyä. Myös aikuiselle on pari omaa tehtävää liittyen esimerkiksi omaan tunnesäätelyyn ja lapsen tunteiden säätelyn tukemiseen. Suurimman osan tehtävistä voi toteuttaa luokkahuoneessa pienellä tai olemattomalla etukäteisvalmistelulla.
Tunnetaitokortit auttavat lasta toimimaan kaikenlaisten tunteiden kanssa
Fannin tunnetaitokortit sisältävät tunnelämpömittarin, tunnekortteja ja pulmakortteja. Olen tähän mennessä tyytynyt netistä ilmaiseksi saataviin tunnekortteihin, joissa on tunteiden kuvat. Fanni-kortit ovat kuitenkin kivemmat, koska niissä tunteita käsitellään ja niihin liittyviä tilanteita pohditaan, eli ne ovat nimensä mukaisesti taitoja harjoittavat tunnetaitokortit.
Fanni kavereineen esiintyy 17 tunnekortissa, jotka esittelevät ilmeikkäällä kuvittuksellaan perustunteiden lisäksi liudan muita tunteita. Yhdessä kortissa on nimetty yksi tunne ja sille läheiset tunteet tai tunnesanat, jotka tarkoittavat melkein samaa asiaa. Tunne selitetään kortissa auki, ja sitten tarjolla on kysymyksiä keskustelua varten. Kaikissa korteissa on myös tunnetehtävä.
Pulmakortteja on 9 kappaletta. Jokaisessa kortissa esitellään kuvan ja pienen tekstipätkän avulla yksi pulmatilanne, joka liittyy esimerkiksi kiusaamiseen, kuulluksi tulemiseen tai ulkopuolisuuden tunteeseen. Kortin toisella puolella ratkotaan pulma pohtimalla Fannin ja kavereiden tunteita (tässä voi käyttää tunnekortteja apuna), miettimällä tunteiden voimakkuutta tunnelämpömittarin avulla ja esitetään kysymyksiä, joiden avulla tilanteeseen voi pohtia ratkaisuvaihtoehtoja. Tämän jälkeen on rupattelu-osio, jossa keskustelukysymysten avulla sovelletaan pulmatilannetta omaan elämään. Lopuksi on vielä tietoa tilanteeseen ja siihen liittyviin tunteisiin liittyen.
Fanni- sarja kaikkine osinensa on osoittautunut erinomaiseksi. Sarja on erinomainen, sillä kirjat työstävät kaikkia tunnetaitojen osa-alueita. Tarinat tehtävineen ovat uponneet hyvin omaan alkuopetusluokkaani. Myös tunnelämpömittari on ollut loistava keksintö, jonka olen yhdistänyt käytöstä sääteleviin liikennevaloihin. Tunnetaitokortit auttavat työstämään kirjojen asioita, ja kirjat kaikkine tehtävineen eivät ole vain kivoja satuja, vaan kunnollisia oppimiskokonaisuuksia. Kun kaikki kirjat ja tunnetaitokortit ottaa käyttöön, on opettajalla kattava tunnetaitojen oppimiskokonaisuus, josta riittää tekemistä useammaksi viikoksi. Ensi syksynä aionkin ottaa Fanni-sarjan luokkaani käyttöön niin, että siitä muodostuu jokapäiväinen oppimistuokio aamupiirin yhteyteen. Oppilaat saavat sukeltaa tunteiden maailmaan hurmaavan Fannin ja hänen eläinystäviensä kanssa.
Vilma-Riikka Tiittanen
erityisluokanopettajaTUTUSTU FANNIIN.