Haluatko tiedon uusimmista ammattikirjoista ja tarjouksista? Tilaa uutiskirjeemme.



Voimaannuttavaa luettavaa uupuneelle


Viime vuosina opettajan ammatista on ollut paljon negatiivista uutisointia ja lehdissä kertomuksia väsyneistä opettajista.

Aikoinaan uutisoitiin, että joka viides nuori opettaja vaihtaa alaa. Itsekin olen nuori opettaja ja olen kokenut kaksi uupumusta jo opiskeluaikana, joten koin olevani oikeaa kohderyhmää kirjalle Uuvuksissa — Kirja sinulle, joka haluat voimasi takaisin.

Vaikka kirjaa tilatessa koin jaksavani työssäni oikein mainiosti, halusin tarttua siihen ymmärtääkseni uupumusta paremmin. Näin ajattelen pystyväni ennaltaehkäisemään ajoissa työelämässä uupumisen. Teos tarjoaakin työkalupakin, johon palata tarpeen vaatiessa.

Kirja on kirjoitettu sinä-muodossa ja lukiessani sitä minulle tuli olo, että kirja puhuttelee juuri minua. Koin, että kirja on empaattisesti kirjoitettu, ja sen lukemisesta tulee hyvä mieli.

Jos tartun kirjaan uupuneena, sen lukeminen ei uuvuta lisää, vaan juurikin kannustaa lukemaan lisää. Kirjaa neuvotaan lukemaan omaa tahtia ja oman tarpeen mukaisesti. Sitä voi myös käyttää toipumistyössä terveydenhuollon ammattilaisten kanssa.

Kirjan lukemista ei voi suorittaa, mikä on erinomainen tieto väsyneelle. Lisäksi kirja on kevyt lukea, ja helppo ymmärtää, vaikka olisi hieman kuormittuneemmassakin olotilassa.

Teoksen alussa käsitellään uupumusta yleisesti ja sen yhteiskunnallista taustaa. Sitten kerrotaan uupumuksen merkkejä ja mitä uupumuksessa tapahtuu. Merkit on todella hyvä tiedostaa, jotta uupumisen huomaa ajoissa. Näiden jälkeen esitellään askeleet uupumisesta työn iloon. Näistä muutamaa käsitellään vielä syvemmin tulevissa luvuissa.

Lukujen lopuissa on tarinoita uupuneilta eri alojen ammattilaisilta. On lohdullista huomata, että uupuminen ei ole vain tietyn ammattiryhmän ongelma, vaan yleisesti haaste työelämässä eri aloilla.

Joka luvussa on ajatuksia herättäviä tehtäviä tai rasti ruutuun -taulukoita. Tehtävät laittavat lukijan pohtimaan uupumisen eri osa-alueita syvällisesti ja työstämään omaa tilannetta.

Osa tehtävistä on hieman haastavia, joten niitä ei voi hutaista valmiiksi, vaan ajatuksia ja omaa mieltä pitää oikeasti kaivella ja niiden ääreen pitää pysähtyä. Näin on mahdollista oikeasti pureutua omaan uupumukseen ja sen syihin.

Luin kirjaa useiden viikkojen kuluessa, ja huomasin kirjan tehtävien avulla, että oma jaksamiseni vaihteli.

Ei välttämättä ole väliä, onko kirjan lukija uupunut vai ei, sillä tehtävät herättelevät ajattelemaan työtä ja omaa elämää itselle parhaiten sopivan elämän näkökulmasta.

Tehdessäni 100 kohdan listaa asioista, joita en halua enää ja jaotellessani niitä “minun, sinun ja suurensuuriin asioihin” huomasin, että itse asiassa suurin osa muutosta kaipaavista asioista on minun päätettävissäni. Tämä voimaannutti ja muistutti minulle, että elämäni johtajuus on omissa käsissäni, sanoo ympäristö mitä hyvänsä.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille opettajille, jotka haluavat huolehtia työssä jaksamisestaan. Teos on mainio niin ajatusten herättelemiseen, tiedon levittämiseen, ennaltaehkäisyyn kuin uupumisesta toipumiseenkin.

Jos töissä on rankkaa, on aika laittaa itsensä etusijalle, vastustaa uupumiseen johtavaa ylityökierrettä ja pysähtyä tämän kirjan äärelle pohtimaan omia arvoja, elämää ja työtä.

Kirjoittaja:
Vilma-Riikka Tiittanen
erityisluokanopettaja

TILAA KIRJA TÄSTÄ.

Chat - Asiakaspalvelija on paikalla

  • Hei, miten voin auttaa? Kirjoita kysymyksesi alla olevaan laatikkoon ja paina lähetä.