Haluatko tiedon uusimmista ammattikirjoista ja tarjouksista? Tilaa uutiskirjeemme.



Toimintakortit innostavat liikkumaan eläinten lailla


Lasten omaehtoinen liikunta on vähentynyt ja monessa koulussa välituntienkin määrää on vähennetty. Siispä kaikki mahdolliset työkalut liikuntaan ja liikunnan lisäämiseen koulupäivien lomaan ovat tervetulleita. Yhtenä apuvälineenä voidaan käyttää helposti mukana kulkevia toimintakortteja.

Kilpikonnan keinahdus -toimintakorttipaketissa on 30 toimintakorttia, joiden avulla voidaan harjoitella motorisia perustaitoja. Kortit on jaettu kolmeen eri luokkaan. Viisi korttia käsittelee välineen, eli lähinnä pallon, käsittelytaitoja; 11 liikkumistaitoja ja 14 tasapainotaitoja. Jokaisessa kortissa kerrotaan motorisen perustaidon nimi, yleisiä vinkkejä, liikkeen ohjeistus ja sovelluksia. Lisäksi jokaisessa kortissa on yksi esimerkkileikki Timo Jaakkolan Krokotiilijuoksu ja 234 muuta toimintaideaa motoristen taitojen kehittämiseksi -teoksesta. Leikeissä on ainakin itselle vanhoja ja tuttuja, sekä joitakin uusia ideoita ja vanhojen leikkien sovelluksia. Esimerkit houkuttelevat tutustumaan Krokotiilijuoksu-teokseen.

Korttien ideat ovat hyviä ja käyttökelpoisia. Ohjeet ovat hyvät etenkin opettajalle, jolla ei ole erityisosaamista liikunnasta, ja joka tarvitsee vinkkejä ja valmista materiaalia liikuntahetkiin. Kortteja voi käyttää esimerkiksi kuntopiirin apuna liikuntatunnilla, tai liikuntavälipalana päivän aikana. Nuoremmat, päiväkoti- sekä alakouluikäiset lapset innostuvat varmasti hyväntuulisista ja värikkäistä eläinhahmoista. Eläinhahmot on piirtänyt graafinen suunnittelija Emilia Ojala, ja hän on onnistunut tekemään kuvista selkeitä ja helposti ymmärrettäviä. Näitä kortteja on mukava katsella!

Kiitosta kortit saavat minulta myös siitä, että liikuntatieteen tohtori Timo Jaakkola on ollut mukana tekemässä korttien asiasisältöä. Näin on varmistettu asiantuntevat ja luotettavat ohjeet, joita liikunnasta mitään tietämätönkin opettaja voi hyödyntää työssään. Näiden korttien avulla on helppo lähteä keinahtelemaan kilpikonnan ja muiden hyväntuulisten eläinhahmojen tahtiin!

Kirjoittaja:
Vilma-Riikka Tiittanen
työuraansa aloitteleva erityis- ja luokanopettaja

TILAA KILPIKONNAN KEINAHDUS:

Emilia Ojala

Kilpikonnan keinahdus

Toimintakortit hauskoihin liikuntahetkiin


Hauskoissa toimintakorteissa eläimet opastavat lapsia liikkumaan eri tavoin. Korttien avulla on helppo toteuttaa liikunnallisia välipaloja päivän lomassa tai suunnitella erimittaisia liikuntahetkiä. Korteissa annetaan myös lisävinkkejä kuvassa esitettyyn liikuntatehtävään.

Tilaa tästä.

Takaisin Open kirjablogiin.

Chat - Asiakaspalvelija on paikalla

  • Hei, miten voin auttaa? Kirjoita kysymyksesi alla olevaan laatikkoon ja paina lähetä.