Haluatko tiedon uusimmista ammattikirjoista ja tarjouksista? Tilaa uutiskirjeemme.



Kalenteri muistuttaa luonteenvahvuuksista

Olen käyttänyt pari vuotta ihan tavallisia opettajan päiväkirjakalentereita. Nykyään kalentereita on saatavilla monilla eri teemoilla, jolloin jokainen opettaja saa valita juuri itseään kiinnostavan teeman työtänsä tukemaan. Tutustuin ensimmäiseen teemakalenteriini, eli Huomaa hyvä -vahvuuskalenteriin.

Kalenteri on ulkoisilta ominaisuuksiltaan toimiva. Se on hyvän kokoinen, A5, eikä liian painava. Kovat kannet suojaavat kalenteria kulumiselta. Kalenteri on tukeva ja vaikuttaa siltä, että sitä kestää kiikuttaa mukana työlaukussa koko lukuvuoden ajan.

Vahvuuskalenteri sisältää kaikki tavallisenkin kalenterin osiot, eli muutama lukujärjestyspohja, kuukausisuunnittelun sivut, arviontitaulukkoja ja sivuja muistiinpanoille. Plussaa tulee siitä, että kalenterin lopussa on runsaasti tyhjiä sivuja, joihin voi kirjoittaa mitä tahansa muistiinpanoja, eikä kaikille sivuille ole ennalta määrätty tiettyä tarkoitusta tai aihetta. Ainoa asia, jota kalenterista luulin puuttuvan, oli taulukko arvosanojen laskemiseksi, mutta sekin löytyi. Näin ollen kalenteri sisältää kaiken tarpeellisen.

Yhdellä aukeamalla kalenterissa on yksi viikko. Jokainen arkipäivä on jaettu ruuduilla eri kellonaikoihin esimerkiksi 8-9, 9-10 jne. Jokaisen kellonajan ruutuun mahtuu kirjoittamaan lyhyen muistiinpanon. Kellonaikoja on klo 21 asti. Tällainen jako on erittäin selkeä ja helppokäyttöinen. Lauantaissa ja sunnuntaissa on tilaa muistiinpanoille ja lisäksi on ruutu viikon tähtihetkille. Olen tänä vuonna käyttänyt töissä joka perjantai muutaman minuutin viikon onnistumisten miettimiseen. Onnistumisten ylös kirjaaminen on tärkeää työssäjaksamisen ja motivaation kannalta. Siksi on hienoa, että kalenteri auttaa opettajaa huomaamaan hyvän työssään.

Vahvuuksista on paljon tietoa kalenterissa. Jokaisen kuukauden alussa esitellään yksi vahvuus ja suunnitellaan, miten sitä voisi käsitellä kuukauden aikana. Kuukauden lopussa mietitään, mitä kuukauden aikana opittiin ja mitä erityisen hyvää tapahtui. Kalenteri auttaa siis jäsentämään työtä helpolla tavalla. Kalenterin lopussa on tietoa luonteenvahvuuksista ja siitä, miten luonteenvahvuuksia voi alkaa opettaa.

Lisäksi kalenterissa on pohja vahvuusdiplomiin ja -kirjeeseen, sekä uudesta Vahvuusvariksen tarinakirjasta kolme tarinaa voimavahvuuksista. Lisäksi on vinkkejä yhteistyöhön vanhempien kanssa ja työyhteisön hyvinvoinnin vahvistamiseen. Hienoa, että näin paljon käytännöllistä materiaalia on saatu mahtumaan mukaan.

Kalenteri on selkeä ja helppolukuinen paketti, jonka avulla opettaja muistaa nostaa opetuksessaan esiin luonteenvahvuuksia. Vahvuudet kulkevat mukavasti mukana koko lukuvuoden, ja mikäli ne eivät ole opettajalle vielä kovin tuttuja, saa hän ehkä kalenterista joitakin uusia ideoita ja tietää, mihin osoitteeseen suunnata hakemaan lisätietoa. Voin suositella tätä kalenteria kaikille, jotka haluavat suunnata työssään tai elämässään ajatuksia kohti hyvää ja haluavat vaihtelua perinteisille teemattomille kalentereille. Monissa kouluissa vahvuudet ja hyvän huomaaminen on isompana teemana lukuvuoden aikana. Tämä kalenteri on erityisesti sellaisissa kouluissa työskenteleville hieno lisä.

Kirjoittaja:
Vilma-Riikka Tiittanen
erityisluokanopettaja

TUTUSTU LISÄÄ.

Chat - Asiakaspalvelija on paikalla

  • Hei, miten voin auttaa? Kirjoita kysymyksesi alla olevaan laatikkoon ja paina lähetä.