Hae verkkokaupasta

Kirjaudu
sisään

Kirjaudu sisään
Ostoskori

Ostoskori

Lisää tilausnumerolla:

Liity jäseneksi

Unohdin salasanani

Sähköpostiosoite

Salasana



 

Eriyttämällä kohti merkityksellisempiä oppimiskokemuksia?



Pässi on puussa, samoin karhu ja lintu. Jänis on kiivennyt lähes latvaan saakka; norsua vasta nostetaan puuhun nosturilla. Anssi Roihan ja Jerker Polson teoksen Onnistu eriyttämisessä - Toimiva opetuksen opas kansikuva on osuva: jos kaikille eläinlajeille asetetaan sama vaatimus puuhun kiipeämisen suhteen, on lajeilla hyvin erilaiset mahdollisuudet tehtävästä suoriutumiseksi. Sama pätee koulumaailmassakin: se, mikä yhdeltä oppilaalta onnistuu luonnostaan, saattaa toiselta vaatia kohtuuttomia ponnistuksia ja/tai apukeinojen hyödyntämistä.

Sellaista opetusryhmää, jossa eriyttämisen tarvetta ei ole ollenkaan, ei liene olemassakaan. Roihan ja Polson teoksessa taustoitetaankin aluksi, mitkä ovat eriyttämisen lähtökohdat, hyödyt ja haasteet. Teoksen toinen osa on varattu eriyttämisen viiden O:n mallin läpikäymiseen. Viisi O:ta eli Opetusjärjestelyt, Oppimisympäristö, Opetusmenetelmät, Oppimisen tukimateriaali ja Oppimisen arviointi käydään kohta kohdalta läpi. Käsitellyksi tulevat mm. joustava ryhmittely, samanaikaisopettajuus, tukiopetus, keskittymisen apuvälineet, eriyttävä arviointi sekä fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen oppimisympäristö. Lukija sekä tunnistaa arjessa hyödyntämiään eriyttämisen keinoja että saa ideoita uusiksi. Lukija pääsee samalla pohtimaan, eriyttääkö itse opetuksessaan riittävästi ja järkevästi.

Teos pyrkii antamaan konkreettisia vinkkejä eriyttämiseen. Käytännönläheisyyttä on pyritty varmistamaan luomalla kuvitteelliset, keskenään eri ikäiset ja eri vuosiluokilla opiskelevat oppilaat Samu, Rasmus, Enni ja Katariina, joille koulunkäynti nykyisellään on haasteellista ja jotka hyötyisivät opetuksen eriyttämisestä.

Teoksen liitteisiin on koottu lomakkeita opettajan työn tueksi. Näistä koen hyödylliseksi mm. Apulomakkeen eriyttämisen tarpeiden selvittämiseksi sekä Eriyttämisen vinkkipankin. Työskentelyn ja toiminnanohjauksen korteista saattaisi olla hyötyä alaluokkien ja erityisluokkien opetuksessa. Kaiken kaikkiaan koen, että teos on tehty paremmin alakoulun luokanopetukseen kuin yläkoulun aineenopetukseen sopivaksi.​ Eriyttämistä eri oppiaineissa käydään läpi äidinkielen ja kirjallisuuden, matematiikan ja englannin oppiaineiden kautta. Äidinkielen ja kirjallisuuden osiossa on runsaasti ideoita ja vinkkejä; paikka paikoin ilmaisutavat oppilas voi... ja oppilaat voivat...toistuu tiheään ja aiheuttaa lukijassa tunteen, että nyt neuvotaan aika itsevarmasti ulkopäin.

En ole kirjoittajien kanssa samaa mieltä kaikista eriyttämisen käytännöistä. Jäin esimerkiksi miettimään, miksi teoksessa kritisoidaan yksilöllistä tukiopetusta; kokemani ja kuulemani mukaan tästä saattaa olla oppilaalle suurtakin hyötyä. Olen eri mieltä myös vaikkapa siitä, ettei koevastauksissa ole syytä kiinnittää huomiota kielelliseen ilmaisuun. Tämänkaltainen näkemys kielestä ja kirjoittamisesta erillisenä saarekkeena ei ole kielitietoisen koulun näkemysten mukaista. Hankalalta tuntuu myös vaikkapa äidinkielen ja kirjallisuuden läksyjen antaminen yksilöllisesti, kun opetettavana on viikossa yli sata oppilasta. Jäin myös miettimään, miten eriyttää niin, että peruskoulussa säilyy myös tarvittava yhtenäisyys esimerkiksi arvioinnissa. Saattaako eriyttäminen joskus haitata yhteisten (oppimis)kokemusten saamista ja yhteisöllisyyttä?

Eriyttämisen mahdollisuudet ovat vahvasti sidoksissa myös opettajasta riippumattomiin asioihin: lukujärjestys ja esimerkiksi välituntivalvontavuorot voivat vaikeuttaa lisäajan antamista esimerkiksi kokeissa ja välttämättä koulurakennus tiloineen ei mahdollista kovin monenlaisia toimivia ratkaisuja oppituntien aikana. Koulukirjastoa ei ehkä ole ja elokuvan katsomista on mahdollista käyttää palkkiona vain, jos koululla on elokuvien julkiseen esittämiseen liittyvät lupa-asiat kunnossa.

Myös oppilaiden ja viikottaisten oppituntien kokonaismäärä sekä opetusryhmäkoot vaikuttavat eriyttämisen mahdollisuuksiin: luokanopettajan, jolla on oppilaita vaikkapa 22 henkilöä ja joka opettaa luokkaansa yli 20 oppituntia viikossa, on erilaista suunnitella ja toteuttaa eriyttämistä osana opetustaan kuin vaikkapa yläkoulun terveystiedon opettajan, jolla oppilaina saattavat olla koulun kaikki sadat oppilaat siten, että kullakin on terveystietoa yhden oppitunnin verran viikossa. Teoksen lopussa kirjoittajat kokoavasti ja lohduttavasti toteavat, että vaikka eriyttäminen ei ihmeitä teekään, sen avulla voidaan tarjota jokaiselle oppilaalle merkityksellisiä oppimiskokemuksia. Tämä on hyvä ja tärkeä opetuksen ja oppimisen lähtökohta!


Katariina Knuutinen
äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori
Järvenpään Yhteiskoulu

Tilaa kirja tästä




Chat - Asiakaspalvelija on paikalla

  • Hei, miten voin auttaa? Kirjoita kysymyksesi alla olevaan laatikkoon ja paina lähetä.